Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Pajunkissapäivän taikavitsat


Sunnuntaina oli pajunkissapäivä. Tarkoitus oli virpoa hengessä mukana oleville naapureille ja lähikulman tärkeälle pariskunnalle. 4-vuotias tahtoi virpoa tipuasussa. Hyvissä ajoin oli hankittu kirkkaankeltainen lippalakki, josta aamulla muokattiinkin tipupäähine. Mummilta oli lainattu keltainen pusero. Kun oli sonnustautumisen aika, 4-vuotias arvioi, että lopputulos ei näyttänut oikealta tipulta. Hän turvautui tuttuihin prinsessatamineisiin, laittoi kruunun päähänsä villapipon päälle ja puuhelmet kaulaansa.

5-vuotias tahtoi olla ritari. Hän löysi korkkikokoelmastaan leikkikypäränsä koristeeksi haarniskamiesaiheisen korkin. Uusi, 80 sentillä kirpparilta löydetty rintapanssari pääsi heti ihmisten ilmoille.

Pepitaa oli alkanut ahdistaa virallisten askartelutarvikkeiden hinta. Kirpputorilta oli löytynyt yksi iso kirjavien höyhenten pussi 50 sentillä. Loput virpomisvitsojen koristeista sai luvan löytyä kotoa. Pepita kaiveli kaappeja värikkäiden materiaalien toivossa, yritti hillitä lasten kinasteluja, availi ovea noidille, lappoi munia koreihin ja lähetti miehen vielä pajunkissametsään, kun aiemmin itse kerätyt oksat näyttivätkin liian vaatimattomilta. Mielessä oli ajatus, että valmistautuminen olisi pitänyt aloittaa jo ajat sitten. Alkoi kuitenkin tiivis, koko perheen yhteinen työpaja, jossa silputtiin punaisia, keltaisia ja turkooseja muovipusseja ja katkottiin pillejä palasiksi. Värikkäät pillinpalat näyttivät yllättävän hauskoilta naruun pujotettuina, linkkeinä oksanhaarojen välillä. Koristelu alkoi muistuttaa melkein värikylpyä, tuli jotenkin luova olo. Kinastelukin loppui. Jotain taikaa vitsoissa siis oli vaikka lapset eivät olleetkaan noitia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti