Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

torstai 29. toukokuuta 2014

Outokuun erikoinen


Keittiön ikkunan takana kasvava syreenipensas haastaa Väripalan moton "Välillä pitää olla väriä." Pepitan syreeni tuntuu sanovan: "Välillä pitää olla väriä, välillä ei." Tai perinteisemmin: "Värillä ei ole väliä." Violetin pensaan valkoinen oksa saa pihassa paljon katseita.

Pepitaa kiehtoo pensaan sielunelämä. Pensas on kukkimisajan ulkopuolella kuin mikä tahansa rivisyreeni, mutta paljastaa erikoisuutensa kerran vuodessa lyhyen ajan.

Kuin lumottu Tuhkimo tanssiaisissa.

maanantai 26. toukokuuta 2014

Kumieläintarhassa rullaa


Outokuun kunniaksi yksi outo kokoelma. Pepita pitää kellarikerroksessa jemmassa liki kahtasataa eläintä. Kumieläinkokoelma sai alkunsa eräältä puistokirppikseltä. Siellä oli myynnissä muutama eläin, eurolla kappale, olivathan ne sentään myyjän mukaan keräilytavaraa.

Sen jälkeen Pepitalle paljastui, että kumieläinlajeja oli paljon. Ja värityksiä jos jonkinlaisia. Ja oli pyörällisiä eläimiä. Ja junanvaunujakin. Ja että euro eläimestä ei ollut paljon. Keräiltävää on riittänyt, sillä tavoitteena on löytää kaikki eri elänlajit kaikissa mahdollisissa väreissä, sekä pyörällisinä että pyörättöminä. Joskus onnistaa tavallisella kirppiksellä, joskus tulee mentyä nettihuutokauppaan harvinaisuuksien perässä.

Kumieläimiä ja Marimekon Kesän lehti 2/2014

Hiljattain Pepita huomasi, että Marimekon uudestaan tuotantoon tulleessa Rulla-kuosissa vilisee tutunnäköisiä hahmoja. Kankaan on suunnitellut Katsuji Wakisaka vuonna 1981. Plagiaattikohua tästä tuskin saa aikaan, mutta hauska yhteensattuma kuitenkin. Muilta kumieläinfaneilta on tihkunut sellaista tietoa, että kumieläimiä olisi 1980-1990-luvuilla myynyt Ainu, tuotenimellä Iloiset eläimet.



Eläimissä lukee Made in W.Germany, tosin eläinjunassa alkuperä lukee vain veturissa. Pepitaa viehättää eläinten selkeät muodot ja niiden rikas värikirjo. Lapset oppivat aikoinaan niiden avulla värejä ja eläinlajeja. Lapset saavat eläimet tarvittaessa myös leikkeihinsä, kunhan laskevat, montako ovat ottaneet ja muistavat palauttaa ne laumaan.

Eläinkeräily tekee kirpputoriretkistä muistorikkaita. Keräilyn alkutaipaleella Pepita päätti tehdä perheensä kanssa nopean täsmäiskun eräälle kirpputorille Helsingissä käydessään. Tarkoitus oli siis löytää yksi kumieläin. Voi sitä riemua, kun se marjapuuronvärinen aasi löytyi. Ja voi sitä pettymystä, kun selvisi, että aasista puuttui hinta. Onneksi itsepalvelukirpputorin ystävällinen kassa soitti aasin omistajalle ja yksi euro vaihtoi omistajaa.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Runo karusellista


Bleue Siniseltä keskitieltä haastoi Pepitan keksimään runon eiliseen Karuselli-maalaukseen. Tässä siis tuore runo, suoraan uunista, vielä ihan lämpimänä:

KARUSELLI

Aivan huvin vuoksi
vauhtituoli juoksi
ympyrärataa
tuhatta ja sataa

Päästiinkö eteenpäin?
– Koko maailman näin!

Vaikka silmät oli kiinni.

lauantai 24. toukokuuta 2014

Karuselli Iittalan naivistinäyttelyssä

 

Kesä on alkanut! Naivistit Iittalassa -kesänäyttely avautui 26. kerran. Perjantai-illan avajaisissa puukoulun pihalla lapset pistivät kavereineen karusellin pyörimään. 

Sisällä näyttelytilassa oli myös Karuselli, Pepitan tuorein maalaus. Yrjö Kukkapuron suunnittelema tuoli innoitti Pepitan maalaamaan tauluunsa karusellia karusellissa. Kukkapuron Karuselli-tuolia on käsitelty Radio Suomen Arjen designia -ohjelmasarjassa. Ylen nettisivulla paljastetaankin tuolin nimen historiaa. Kukkapuron Isa-tytär oli leikkinyt Karuselli-tuolin prototyypillä ja oli samalla tullut keksineeksi tuolille nimen. 

Juuri leikki on Karuselli-maalauksen voimavara. Leikkisällä asenteella voi joskus vaikka pyörittää arkeakin.



Karuselli, akryyli 2014

Pepitalle naivistinen ilmaisu on enemmän kuin vain taiteen tyylisuunta, se on elämäntapa. Pepita ei lakkaa ihailemasta lapsen kädenjäljen herkkyyttä ja osuvia oivalluksia. Kädenjäljet ja oivallukset kiteytyvät Pepitan avajaisissa saamassa aurinkoisessa kortissa, jonka on tehnyt ystävän lapsi.


tiistai 20. toukokuuta 2014

Mitä lahjaksi ylioppilaalle?


Pepitan mies osti itselleen limoviikunan 21 vuotta sitten, kun hän pääsi yliopistoon opiskelemaan. Kutsumme kasvia opin puuksi. Puu on kasvanut puolimetrisestä miehen korkuiseksi ja mies on kasvanut melkein tohtoriksi.

Viime aikoina linnut ovat vallanneet puun. Tiedättekö ne takavuosien kevyet paperimassalinnut, joilla on rautalankaa jaloissa ja pari aitoa sulkaa pyrstössä? Opin puussa istuu nyt talitintti, kyyhkynen, kaksi punatulkkua, kukko ja kana. 

5-vuotiaan leikkikitaraa ei saanut heittää pois vaikka sen viimeinenkin kieli oli katkennut. Kitara pääsi talitintin pöntöksi. Kirpputoreilta puu saa vähitelleen lisää siivekkäitä oksilleen. Pari pesää odottaa munijoita.

Opin puu voisi olla mainio lahjaidea vaikkapa ylioppilaalle, tavoittelemaansa kouluun päässeelle tai sieltä valmistuneelle. Juhlaruusut lakastuvat, mutta puu haarautuu ja kurottelee, parhaassa tapauksessa vielä vuosien tai vuosikymmentenkin kuluttua. Siitä tulee kumppani, kasvukumppani.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Runkopatjasta salonkikelpoinen?


Seitsemän vuotta on vierähtänyt samassa osoitteessa. Kodin asukkaiden määrä on kaksinkertaistunut siinä ajassa, joten oli aika hankkia kunnon perhesohva. Alta lähti keväällä pieni divaani myyntiin. Saimme siitä kaksisataa euroa. Siinä siis budjetti perhesohvalle.

Hinnan lisäksi oli muitakin vaatimuksia. Sohvan piti olla kaunis. Siinä piti pystyä löhöämään, tarvittaessa myös nukkumaan. Sen alle piti pystyä varastoimaan tavaraa. Sen pitäisi näyttää hyvältä vielä seitsemän vuoden kuluttuakin.

Varmaan jotain outokuun juttuja. Mahdotonta! Vai onko?

- Käytetty 120 cm runkopatja kierrätyskeskuksesta 50 €
- Verhoiltu sängynpääty nettikirpputorilta 80 €
- 1970-luvun rautasängynpääty nettikirpputorilta 50 €
- Helmalakana kierrätyskeskuksesta 1 €
- Helmalakanan musta värjäyspulveri + suola 8 €
- Kelta-valkoinen peitto kirpputorilta  8 €
- Sängynaluslaatikko kierrätyskeskuksesta 8 €
- Petauspatja omasta takaa
- Iso matto runkopatjan päälle varastosta, saatu häälahjana
- Kasa tyynyjä omasta takaa

Runkopatja muuttui siis salonkikelpoiseksi 205 eurolla. Rautasängynpääty estää tyynyjä löhöilytyynyjä tipahtamasta. Kelta-valkoinen hapsupeitto peittää alleen pari jämerää jättityynyä, joista saa tarvittaessa rakennettua vaikka lattialle lisää löhöilypaikkoja. Lukuhetket sujuvat kullankeltaiseen pehmopäätyyn nojaten.


Erityisen onnellinen Pepita on häälahjamaton uudesta elämästä. Kaunis huutokauppalöytö sai ensimmäiset vuodet olla olohuoneen lattialla. Pienten jalkojen tepsutus oli sille kuitenkin liikaa. Matto kurttuili ja oli levoton. Pepita lankesi uudenaikaisen ruutumaton pauloihin ja armahti vanhan maton lomailemaan varastoon kahdeksi vuodeksi.

Tässä uudessa käyttötarkoituksessa sohvan verhoiluna häälahjamatto toimii nyt täydellisesti. Se on tarpeeksi ohut myötäilläkseen kauniisti runkopatjan muotoa. Metrin verran mattoa on vielä rullalla seinustalla piilossa. Mattoa ei ole kiinnitetty mitenkään, joten se voi jatkaa uraansa lattiallakin, kun meno noin 14 vuoden kuluttua rauhoittuu. 

maanantai 12. toukokuuta 2014

Paistaa se päivä perheeseenkin!


Äitienpäivänä Pepita kävi lapsuudenkodissaan kukittamassa oman äitinsä. Samalla Pepita kokosi vanhat nukkeystävänsä suloiseen perhepotrettiin. Isosiskoni, joka nämä nuket alunperin omisti, muisti tämän perheen nimenkin tämähän on Päivänpaiste-perhe. Sunshine Family -kuvahaulla ruudulle avautuu valtava kuvameri, jossa näkyy perheen tykötarpeita (joita Pepitalla ja hänen siskollaan ei koskaan ollut) ja myös tummaihoinen perhe.

Näissä Mattelin 1970-luvulla valmistamissa perhenukeissa on Pepitan mielestä jotain valtavan herttaista. Äidin ja isoäidin kasvoissa ei ole meikin hiventäkään ja heillä on tietenkin ajan henkeen sopivat kukkamekot päällä. Isä näyttää boheemilta pehmolta ja isoisä ei stressaa parranajosta.

Leikeistäni on aikaa jo miltei kolmekymmentä vuotta. Siinä ajassa perheeltä on hävinnyt kengät yhtä lukuunottamatta ja vauvankin varpaat ovat kasvaneet ulos potkupuvusta. Tälle perheelle paljasjalkaisuus sopii.

Onko sinulla muistoja näistä nukeista?

lauantai 10. toukokuuta 2014

Äidin selvitymispakkaus?

Tulppaaninkasvatus, akryylimaalaus 2013

Kun äiti sunnuntaina kukitetaan, piristetään kahvilla ja liikutetaan omatekemillä korteilla, äidin arjen selvitymishaasteet jäävät taka-alalle. Siinä unohtuvat ne hetket, kun (t)uhmaikäinen päättää olla pukematta aamulla ainuttakaan vaatepartta tai kävelemättä ulkona senttiäkään enempää.

Selvitymistrategioita on varmasti monia. Pepita kaipaakin ehdottomasti lisää muiden vanhempien evästyksiä uhmaikäviidakossa seikkailuun. Uhmaikä kuuluu tietysti lapsen kehitykseen, sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, sitä ei voi kiertää. Täytyy mennä läpi!

Tässä pari Pepitan arjessa keksimää ja hyväksi havaitsemaa keinoa vapaasti kokeiluun. Eli miten lapsen saa pukemaan ja kävelemään?

Lapsi ei pue. Otan apuun madot. Eli leikitään, että lapsen jalat ovat matoja, jotka pujahtavat tunneliin (housunlahkeisiin). Madot saavat myös pipot päihänsä (sukat) ja kypärät (kengät). Ylävartalossa madot toimivat samaan malliin. Tunneliin pujahtamiseen on hyvä keksiä oma naseva loru tai hokema. Tämä herättää hilpeyttä varmasti myös sivustaseuraajissa, mutta ei sen väliä.  

Lapsi ei kävele. Kävelemme yleensä kaupungilla, joten vastaan tulee jatkuvasti koiria. Kävelyn vastustaminen unohtuu, kun aloitetaan koirakilpailu. Jokainen seurueen jäsen yrittää arvata, minkä värinen koira tulee seuraavana vastaan. Oikein arvannut voittaa, mutta uusi kilpailu alkaa välittömästi. Arvuutellessa tietenkin kävellään koko ajan eteenpäin. Jos tulee notkahduksia, innostetaan väsähtänyttä vaikkapa seuraavasti: "Kulman takaa löytyy varmaan kohta uusi koira, nyt on koirien ulkoiluaika!"

Maalaismiljöössä ei ehkä kulje koiria tarpeeksi. Mutta ehkä autoja silloin tällöin?

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Kaupunki uudessa kuosissa


Mitä näette kuvan katulyhdyssä? Tämä erityisen kaunis yksilö osui kohdalle lasten kerhomatkan varrella. Tämähän on kuin urbaania maastokuosia, josta voi löytää piileskeleviä eläinhahmoja!

Lyhdyn hahmojen muodostuminen metallipylvääseen on ollut tietysti sattumanvaraista, mutta joissakin kangaskuoseissa on käytetty hyväksi piilokuvia. Maastokuosi on innoittanut Finlaysonin Jussi-kankaan suunnittelijaa Sami Vullia. Jussi-kuosi muistuttaa tavallista maastokangasta, mutta tarkemmalla tutkimisella huomaa, että kuosissa on pupujusseja sikin sokin.

Nukun yöni Jussi-tyynyllä. Ei ihme, että eläinhahmot pyörivät päässä päivälläkin.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Mikä on elämän tarkoitus?

Elämäntapablogissa kuuluu aina välillä miettiä syntyjä syviä ja kirjata muistiin jokin mietelause.

Lauantaina Pepitalla oli pitkästä aikaa tilaisuus katsella taivaalle ja pysähtyä miettimään. Mikä on villakoiran ydin elämässä? Taivaalla laukkaava villakoira oli juuri käynyt trimmattavana. 

5-vuotias oli kysynyt eräänä iltana: "Äiti, arvaa mikä on tärkeintä elämässä?" 
Äiti uteliaana: "No?"
5-vuotias: "Elämä."

Pepita päätyy tänään päättelemään, että villakoiran ydin on löytää villakoira. Ja hidastaa juuri sopivasti, että ehtii sen laukkaan mukaan.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Johan on markkinat!


Peräkonttikirppis valloitti Tampereen Keskustorin tänään. Pepita vaelteli kolme tuntia saalistamassa. Myyntipaikkoja oli vajaalle 500 myyjälle, joten pengottavaa riitti. Pepita löysi muun muassa lasten laatuhousuja, siivet keijulle, kilven ritarille, kehyksiä tauluille, tapettia askarteluun.

Herkullisimmat löydöt olivat tällä kertaa keittiön kaunistuksia ja erityisesti pyöreitä sellaisia. Tarjottimet hurmasivat selkeillä muodoillaan 5 €/kpl. Patalaput pöytäliinan reikien korjailuun tai tahrojen piilotukseen 1 €/kpl. Paksukais-säästölipas sopii vaikka elokuvaherkkurahastoksi 1 €. Outokuussa pitää tietenkin tehdä lisäyksiä outoihin kokoelmiin. Yksinäinen emalikulhonkansi pääsee 34 lajitoverin joukkoon keittiön katonrajaan 0,50 €.


torstai 1. toukokuuta 2014

Ikkunan kevätmuotia


Outokuu alkoi! Outokuussa löydetään outoja ideoita kotoa ja kauempaa. Pepita tulee esittelemään pari värikästä kokoelmaansa. Värikkäitä outouksia voi kuulla vaikka lasten suusta tai nähdä taiteen ja leikin äärellä.

Keittiön ikkuna kyllästyi vanhaan kaapuunsa ja heittäytyi vallattomaksi. Ikkuna on kyllä hieman säädytön liian lyhyessä vappumekossaan, mutta onneksi naapurit jättävät sen rauhaan. 

Olen kuullut, että ikkunaverhoista on joskus paremman puutteessa tehty juhlamekkoja, mutta kas, miksei se toimisi toisinkin päin? Eli mekko ikkunaan romantikolle. Kylppärin ikkunaan vaikka mummon vintageuimapuku. Makuuhuoneeseen aamutakki. Ja ne ikkunalle annettavat vaatteet voivat olla juuri niitä vaatteita, jotka eivät sovi itselle, mutta ovat ah, niin kauniita. Ikkuna pystyy kuitenkin läpivalaisemaan kuosit - me ihmiset emme niin valovoimaisia ole.