Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

perjantai 22. elokuuta 2014

Pihakirpputori perinteeksi?


Pepita myi tarpeettomia tavaroitaan viime viikonloppuna pihakirppiksellä synnyinseudullaan vanhempiensa ja Rouva Huun kanssa. Ilahduttavaa oli, että kävijöitä riitti miltei katkeamattomana virtana kuuden tunnin ajan. Moni tavara löysi uuden kodin. Pepita istutti Otto-ilveksen ja Maki-apinan portille sisäänheittäjiksi. Pepita ompeli jättipehmot aikoinaan kirjamessuesiintymisiä varten omien kuvakirjojensa hahmojen mukaan.

Pihakirpputori oli osa suurempaa kirpputorikierrosta, jossa kokoavana voimana oli kunnan kulttuuritoimi. Idea oli lähtoisin Pepitan isältä, joka oli viime vuonna kiertänyt Marttilassa pihakirpulta toiselle numeroidun kartan avulla. Marttilassa tapahtumaa vietettiin tänä vuonna jo toistamiseen. Toivottavasti Pepitankin synnyinseudulle syntyy pihakirppuperinne.

Pepitan päivä kului tiiviisti myyntipuuhissa. Lähimmät muut myyntipaikat olivat kilometrien päässä. Muiden pihoilta Pepita ei siis voinut tällä kertaa löytöjä tehdä. Hamsterinvaistot istuvat Pepitassa kuitenkin syvällä. Isän varastosta löytynyt jugend-lampun aihio oli myynnissä sitkeästi loppuun asti, mutta jatkossa se siirtyy Pepitan kukka-amppeliksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti