Sulatin kellon veteläksi

Ylhäällä Makin makiikkaa -kirja, alempana Riimikissa kikattaa.

Ilokuun kunniaksi jotakin iloista, suorastaan kikatuttavaa.

Pepita on kirjoittanut ja kuvittanut runokirjan Makin makiikkaa (Lasten Keskus 2007). Kirjassa seikkailee kissamaki, joka on apina, ainakin puoliapina. Maki on kokeilija ja seikkailija, joka näkee ympärillään arjen ihmeitä, eräänlaista taikuutta siis. Kirjan aloitusrunossa maki haluaa kyseenalaistaa tavalliset normit, mittanauhan, kellon ja kartan.

Juuri tuo Makin makiikkaa -runo pääsi mukaan keväällä ilmestyneeseen kirjaan Riimikissa kikattaa, (Tammi 2013) jonka ovat koonneet sanataidekasvattajat Anna Anttonen ja Kati Inkala. Kirjassa on runoja yli 20 tekijältä, uusia ja vanhoja. Kirjailija Eppu Nuotio on kirjoittanut ihan uusia runoja juuri tätä kirjaa varten. Kirjan on kuvittanut Karoliina Pertamo. Erikoisuutena kirjassa on runojen leikkiohjeet, tarkoilla ikäsuosituksilla varustettuina. Esipuheessa tosin myönnetään, että runot ja leikit toimivat miltei minkäikäisen lapsen kanssa hyvänsä.

Tekijänkappaleen kolahdettua postilaatikkoon lapset pyysivät äitiä kokeilemaan kirjan runoleikkejä. Jumpaksihan se meni, myös aivojumpaksi. Runojen, omienkin, muistaminen ulkoa (samalla kun pitäisi muistaa leikkikoreografia) on Pepitalle jostain syystä todella vaikeaa. Mutta sylikkäin olo, hassuttelu ja pienet yllätyskeinutukset saivat kyllä kaikki kikattamaan.


Makin makiikkaa

Minähän tempun tekaisin
pistin sentit sekaisin.
Sulatin kellon veteläksi
muutin pohjoisen eteläksi. 


Kirjan leikkiehdotus runolle on seuraava: Koputa jalkoja lattiaan ja naputa varpaita yhteen. Vedä polvet syliisi. Kiepsahda lapsen kanssa selälleen ja sieltä takaisin istumaan. Pepita kokeili tätä lasten kanssa sylikkäin. Hyvinhän se toimi. Pepita sepitti leikkiohjeesta kotikäyttöönsä oman version saadakseen itselleen muistisääntöä runonlausuntaan. 4- ja 6-vuotias innostuivat nimittäin vaatimaan toistoja.

Näin Pepita selviää leikkihetkestä: Lapsi selin syliin, rummutetaan lapsen jaloilla lattiaa ensimmäisen rivin tahdissa. Sekoitetaan senttejä: heilutellaan lapsen jalkoja ristiin. Sulatellaan kelloa vatkaamalla hellästi lapsen jalkoja, kuin ne olisivat vetelät viisarit. Pohjoinen muuttuu hetkeksi eteläksi, kun keinahdetaan lapsi sylissä selälleen ja takaisin.

Riimikissa kikattaa toimii varmasti kotikäytön lisäksi erityisen hyvin monenlaisten vanhempi-lapsi-harrastusten virikkeenä. Nuottejakin on sen verran, että innokkaita käyttäjiä löytynee muskareistakin.

Pois suorituspaineet. Eihän kikatus tule leikkiohjeiden orjallisesta noudattamisesta vaan hyvästä vuorovaikutushetkestä. Ja toki kirjaa voi lukea myös tavanomaisen runo- ja lorukirjan tapaan, ilman leikkejä.

Vaan lapset kun pääsivät runoleikkien makuun, paluuta tavalliseen ei enää ole. Pepita ei voi lausua Makin makiikkaa -runoa enää ilman jumppaa.

Joskus on terveellistä sulattaa se kello, antautua leikkihetkeen, unohtaa kiireet.