Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Rakastavat suppilovahverot


Pepita meni metsään. Siis ei mokannut, vaan meni vihreään, hyvään paikkaan. Suppilovahveroita löytyi niin, että myssy oli otettava päästä. Ei kunnioituksesta, eikä lämmön vuoksi, vaan ihan siksi, että ämpärit olivat jo täynnä.

Sieniä puhdistaessaan Pepita huomasi lempisienissään uuden ominaisuuden. Jotkut sienistä olivat kasvaneet lemmekkäinä yhteen. Niillä oli kaksi jalkaa, mutta yhteinen lakki. Tietävätkö sienet jotain erityistä rakkaudesta? Ehkä hyvän parisuhteen salaisuuden? Yhteisen mietintämyssyn alta tehdään hyviä päätöksiä, eikö vaan?

Sienillä on kuitenkin vähän erilainen elämä kuin meillä ihmisillä. Ne eivät koskaan voi riisua hattuaan ja tuulettaa päätään.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Sadustuspönttö joka kotiin

Lasten löytämä satulinna voisi päätyä sadustuspönttöön. 

Tee nyt kotiisi Sadustuspönttö!

Siis mikä? Pepita on löytänyt asian, jolla ei ehkä ole nimeä. Ja koska juuri nyt Pepita haluaa puhua asiasta sen oikealla nimellä, oli sitten keksittävä asialle oikea nimi. Siis sadustus.

Satupäivän kunniaksi, Sinisen Keskitien haasteeseen vastaten Pepita peräänkuuluttaa satumaailman haalimista ja vaalimista. Sitä voisi kutsua sadustukseksi. Sadustusta ei tule sekoittaa sadutukseen. Sen sijaan sadustus voisi liittyä Anni Swanin Pikkupappilassa-kirjassa kuvailtuihin satusilmiin, jotka näkevät maailman "omalla ihanalla tavallaan".

Sadustus voisi olla sitä, että tunnistaa ja jakaa sadulle elintärkeitä elementtejä ja pitää niistä huolta. Naapurin tokaluokkalainen tyttö sadusti, kun hän ripotteli kanelia puiston puihin keijuja varten ja kertoi tietämyksensä myös muille lapsille. 4- ja 6-vuotias sadustivat löytäessään metsästä linnan ja toivat sen aarteena kotiin. Pepita sadustaa uskoessaan menninkäisiin, tonttuihin ja kiltteihin noitiin.

Sadustuspönttö voisi olla linnunpönttömäinen laatikko, joka vähitellen täyttyisi tavoista, joilla satu elää kodissa. Joillakin pönttöön päätyisi lista lempisaduista, joillakin vaikkapa valokuvia peikonkoloista, toisilla ehkä kokoelma prinsessojen hiuskiehkuroita tai ulkoa löydettyjä aarteita. Talletuksia voisi tehdä pöntön ulkoseinille kuin ilmoitustauluun. Salaisuudet voisi pujottaa pöntön reiästä sisään. Sisätila pitäisi tietenkin sisustaa sadulle suotuisaksi. Sadustuspönttö voisi toimia myös sadunkirjoittajan välineenä uusien satujen keksimiseen, eräänlaisena luovana muistikarttana. Ikärajaa pöntön käyttöönottoon ei ole.

Sadustava ihminen lukee, kertoo tai kuuntelee satuja eläytyen ja kerää talteen pienimmätkin sadunrippeet, ettei satu kuole. Eläähän se satu jotenkuten ruudullakin, mutta parhaiten satu hengittää aukaistun kirjan sivujen välissä tai kertojan keksiessä seuraavaa lausetta. Satua voi ruokkia leikillä, rohkealla heittäytymisellä, joutilaisuudella — ja saduilla.

Anni Swanin satusilmiin ja muihin kirjallisuussitaatteihin satumaailmasta voi tutustua vaikkapa Satukortistosta, joka on Helsingin Kallion kirjaston satuihin keskittynyt sivusto.

Sadun suojelua ei saa mokata. Otetaan tämä Satupäivä tosissaan.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Voiko galleriassa tehdä mokan?

Kaupungin pienin kivitalo, Vohvelikahvila.

Pepita tykkää laittaa maalauksiaan esille kahviloihin, joissa ihmiset käyvät muunkin kuin taiteen vuoksi. Pepita pelkää, että ihmiset pelkäävät gallerioita. Ehkä ihmiset luulevat tekevänsä galleriassa mokan, jos eivät ymmärrä tai osta. Vaikka eihän kumpikaan ole pakollista.

Lokakuuksi muutama Pepitan maalaus pääsi tamperelaisen, Ojakadulla sijaitsevan Vohvelikahvilan seinälle. Pepitan mielestä hyvä kahvila on olohuonemainen levähdyspaikka. Parhaimmillaan maalaukset voivat soluttautua osaksi kahvilan tunnelmaa ja sisustusta.

Joskus maalaukset voivat sattumalta päätyä kahvittelijan blogiinkin mokkavohvelin nauttimisen lomassa. Tässä Aamukahvilla-blogissa Pepitan maalauksia vilahtaa MUSTAVALKOISINA. Värisyttävää.

Mutta entä ne galleriat ja arat asiakkaat? Galleriarintamalla on odotettavissa ihmisläheisiä uudistuksia. Pepita luki 1.10. Helsingin Sanomista, että Helsingissä vietetään tänä vuonna loka-, marras- ja joulukuun ensimmäisinä keskiviikkoina Galleriakeskiviikkoa, jolloin tapahtumaan osallistuvat galleriat ovat pidempään auki ja rohkaisevat kävijöitä rentoutuneeseen oleiluun taiteen keskellä.

Helsingissä on tajuttu jotain tärkeää. Galleriat pyrkivät siis olohuoneiksi! Lehtijutussa kerrottiin, että tapahtuman järjestäjän tekemän Facebook-kyselyn mukaan asiakkaat toivovat gallerialta mm. kahvitarjoilua. Siis mokkaa galleriaan? Mokan teko galleriassa ei varmasti ole moka. Varmasti asiakkaat rentoutuvat kahvikupin äärellä!


maanantai 6. lokakuuta 2014

Miten Robin Hood ryösti Pepitan

6-vuotiaan piirtämä kiukkuhirviö

Mokakuu voi olla oppimisen aikaa. Pepitan mokakuu alkoi mokarykelmällä.

Oikeastaan ensimmäinen moka tapahtui jo viikkoja sitten.  Pepita lainasi kirjastosta dvd:n, sellaisen lapsille suunnatun version Robin Hoodista. Elokuva oli ei ollut kovinkaan ihmeellinen.

Sitten tapahtu toinen moka. Robin Hood katosi. Vain kuoret jäivät. Tunnollisena ihmisenä Pepita uusi kirjastolainaa kauhuissaan ja etsi, etsi ja etsi. Olo oli kuin Nottinghamin sheriffillä joka yritti löytää huppupäistä mestaripiileskelijää Sherwoodin metsistä. Lopulta etsintään osallistui koko perhe. Elokuvaa ei löytynyt. Eräpäivä tuli.

Sitten, hetken mielijohteesta Pepita sai omasta mielestään nerokkaan tuuman ja osti saman elokuvan nettihuutokaupasta alle vitosella. Miten huojentuneella mielellä Pepita soittikaan kirjastovirkailijalle, olihan uusi korvaava kappale jo postissa matkalla! Sitten Pepita sai tietää tehneensä taas mokan. Korvaava kappale ei kelpaa, tekijänoikeussyistä. Virkailija kertoi, että Pepitan pitäisi maksaa 20 euron korvaussumma. Hinta hiukan kirpaisi, mutta tottahan Pepita kirjailijana tekijänoikeuksia arvostaa.

Kun Pepita sitten lähti kirjastoon kaksikymppinen kukkarossa, oli yllätys suuri. Korvaussumma olikin oikeasti 40 euroa. Oliko kirjaston puhelimeen vastannut aiemmin satutäti?

Pepita maksoi 40 euroa kiltisti. Tekijänoikeudet ovatkin aika veijareita! Kirjaston kirjan kadotessa asiakas voi ostaa tilalle uuden, mutta dvd-tallenteiden kohdalla hajamielisen asiakkaan on maksettava summa, joka on moninkertainen tuotteen ostohintaan nähden. Tämä Robin Hood, johon Pepita sai tutustua, ei siis ollut mikään lainsuojaton.

"Minulla on sellainen olo, että kun nyt menen kotiin, elokuva löytyy varmasti!" sanoi Pepita virkailijalle maksamisen jälkeen. Virkailija totesi, että löytyneen kappaleen saisi sitten pitää itse. Se ei Pepitaa juurikaan lohduttanut, olihan hyllyssä jo se nettihuutokaupasta ostettu dvd ja sekin vailla käyttöä. Pepita meni kotiin tällä kertaa vain kirjoja kassissaan.

Voiko kaikkien mokien keskellä olla jossakin asiassa oikeassa? Mikä ihme tuolla hyllyn takana nököttää? Ai, sinnehän on maastoutunut 6-vuotiaan taannoin piirtämä kiukkuhirviökortti. Mutta mikäs sen takana kiiltelee? Robin Hood. Pepitan virkalijalle esittämästä ennustuksesta oli kulunut kolme tuntia. Kirjasto oli juuri mennyt kiinni.

Mitä opimme tästä? Älä lainaa kirjastosta dvd-tallenteita, ellet säilytä niitä kassakaapissa ja tarkasta niiden sijaintia tasaisin väliajoin. Mokan satuttua älä yritä olla luova. Korvaussumman maksamisen jälkeen älä enää katsele ympärillesi, älä ainakaan asian ollessa vielä tuoreessa muistissa.

Äläkä kerro asiasta blogissa, nolaat itsesi lopullisesti.

torstai 2. lokakuuta 2014

Miten hallita pyykkisirkusta?


Kuvan talo ei ole Pepitan kotitalo, vaan se osui silmiin taannoin Espanjassa. Mutta jos tuollaiset pyykeistä muodostuvat lippusiimat olisivat muotia Suomessakin, Pepitan ikkunoiden ulkopuolella voisi liehua pyykkisirkus.

Se sirkus ei kyllä ole hauska. Välillä tuntuu, että likapyykit ovat taikurin hatusta ketjussa nousevia silkkiliinoja. Niitä vaan tulee ja tulee.


Pepita on kyllä yrittänyt olla huolehtiva pyykkisirkustirehtööri. Muutama vuosi sitten tuli ostettua viisi uutta hyllyä eri paikkoihin, joiden tasoille hankittiin korit tai laatikot. Yksi  hyllyistä nimettiin pyykkitorniksi. Koska hylly on ihan siistin näköinen, sitä voi pitää tavallisessa huoneessa näkösällä, eikä sitä tarvitse ahtaa kylpyhuoneeseen. Neljään  koriin sullotaan eri lämpötiloissa pestäviä ja sävyiltään erilaisia pyykkejä. Laatikko on pesukoneen rummun kokoa, joten urakan ajankohta ja laajuus on helposti nähtävissä.

Olisipa vielä sellainen taikuri, joka taikoisi pyykit puhtaiksi, kuiviksi ja kaappeihin! Punaisen esiripun takana kylpyhuoneessa odottaa tämän sirkuksen pääareena, pesukone. Mitä onkaan esiäitien elämä ollut ennen sitä!

Paras hetki pyykkisirkustirehtöörillä on silloin, kun ilma on kaunis ja pyykit saa ripustaa ulos kuivumaan. Pepitan kodin vieressä, keskustan kupeessa on todellakin pyykeille omistettu kukkula, joka muistuttaa ajasta ennen kuivausrumpuja.

Tuulessa liehuvat vaatteet ovat liputuspäivä pyykkisirkuksen kunniaksi.

Mokakuu on alkanut. Mokakuussa tulee pohdintaa mokista, virheistä, puutteista. Pepita yrittää mokakuussa välttää yhden mokan, turhan valituksen.