Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Hienokuun kukkaset


Hienokuun postauksissa erityisen hienoja löytöjä arjesta.

Viime viikkoina Pepita on huomannut uuden merkin lähestyvästä vanhuudesta. Lasimaljakot ovat nimittäin alkaneet muuttua kiinnostaviksi.

Kaikki alkoi vierailusta eräällä tamperelaisella pikkukirppiksellä, josta löytyi oranssi, villinnäköinen kukkavaasi. Hinta 6 euroa.

Miehen kanssa kaikkea hienoa lasitavaraa kutsutaan aina leikkimielellä Muranoksi. Matkalla kirpparilta kotiin Pepitalle tuli yhtäkkiä mieleen, että tuo iloinen, hulvaton maljakko saattoi olla ihan oikeaa Muranon lasia. Siis Venetsian pieneltä Muranon saarelta peräisin olevaa perinteikästä, käsintehtyä kauneutta. Maljakon pohjasta ei löytynyt kaiverrusta tai tarraa. Vain pieni jälki, jonka Pepita tulkitsi punttelinjäljeksi.

Googletus vahvisti, että vaasin sukulaisia löytyi hakusanoilla murano red vintage vase ja niitä ainakin väitettiin Muranon lasiksi. Seuraavalla kerralla samalta kirpputorilta löytyi vielä toinen samanmoinen, mutta punaisempi maljakko, joka päätyi Pepitan isän synttärilahjaksi. Lisäksi kirpparilta tarttui vielä mukaan vinha, sinikeltainen vaasi, jonka alkuperää Pepita ei kuvia vertailemallakaan pystynyt selvittämään. Jokatapauksessa parin päivää sitten saadut nimppariruusut viihtyvät uusissa kaunottarissa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti