Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

maanantai 15. elokuuta 2016

Enni Idin jäljillä


ITE-taiteilija Enni Idin (1904-1992) omaleimainen mökki Padasjoella oli viikko sitten sunnuntaina avoinna yleisölle viimeistä päivää tänä kesänä. Pepita perheineen kävi tutustumassa mökkiin, jonka sisätilat, kalusteet ja tavarat Enni oli maalannut täyteen kukkia ja köynnöksiä. Vain katon Enni oli jättänyt valkoiseksi, jotta yhteys taivaaseen säilyisi.


Mökissä oli myös Ennin leninkejä, joissa hämmästyttävällä tavalla toistuvat maalattujen köynnösten värit ja kuviot.


Myös muoviset arjen käyttötavarat olivat saaneet kylkeensä kasviaihetta ja kissoja.


Enni Idin kissatauluissa on jotain, joka sykähdyttää Pepitaa. Ne ovat vaistonvaraisia ja vimmaisia, mutta silti herkkiä.


Kuviin on vaikea saada taltioitua mökin runsautta ja tunnelmaa. Siksi käynti paikan päällä kannattaa. Taiteesta kiinnostuneelle Idin mökki on ITE-taiteen helmi, sisustusintoilija voi saada vaikkapa rohkeutta pensseliinsä.

1 kommentti:

  1. Tuollainen muovikanisterien ja muiden arkisten rumilusten tuunailu kertoo, että kyseessä on ollut oikein esteetikkojen esteetikko. Ihan parhautta!

    VastaaPoista