Pepita Ruutu tarjoilee väripalaa, josta saa voimaa kestää arjen harmautta. Välillä pitää olla väriä! Maistiaisia kodin sisustuksesta, naivistisesta taiteesta ja värikkäästä elämästä. Väripalalla saa leikkiä.

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Aiheena vaiheet

Olen aina haaveillut, että ottaisin järjestelmällisesti kuvia maalauksen eri vaiheista. Nyt maalikuussa päätin toteuttaa haaveeni. Maalausprosessin aikana saattaa olla hetkiä, jolloin kankaalla näkyy kauniita, rentoja, muhevia pintoja, jotka eivät kuitenkaan jää valmiiseen maalaukseen. Jotkut niistä peittyvät uusien maalikerroksien alle, koska ne eivät millään sovi kokonaisuuteen. Tai oikeammin en ole ollut valmis uudistumaan rouheampaan suuntaan. 
 
Ainakin tällä dokumentoinnilla sain ikuistettua joitakin noista rennoista vedoista ja kuultavista sävyistä. Joskus maalaus käy läpi isojakin myllerryksiä, jopa aiheen vaihtumisen. Tällä kertaa asetelma pysyi samana koko työskentelyn ajan ja maalauksen nimi oli alusta asti selvillä. Ajatus tavoitteesta oli vain päässäni. 

Himot ne on hiirelläkin, akryyli 2014

torstai 27. maaliskuuta 2014

Pepitan ostos meni metsään


Lupasin maalikuun alussa olla turhamainen pintaliitäjä. Tänään nimeän viimevuotisista ostoksistani vuoden turhakkeen. Ihastuin viime keväänä ihanaan korutelineeseen, joka oli puun mallinen. Puun oksilla oli lintuja ja alaosassa pesämäinen kuppi. Nyt, vuotta myöhemmin, en näe enää puuta metsältä. Oksat notkuvat koruryppäitä ja linnut ovat joko lähteneet tai jääneet metsikköön piiloon. Metsään meni siis koko homma. Kunpa olisin ymmärtänyt vuosi sitten mennä itse metsään, etsiä kauniin monihaaraisen oksan ja pystyttää sen korutelineeksi. Mitä olisinkaan voinut ostaa säästyneillä rahoilla? Tietysti uusia puuhelmiä!

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Makeaa mahan täydeltä!


Pepita Ruutu tykkää makeasta. Liiallinen makean syöminen ei ole hyvästä. Siksi Pepita on päättänyt syödä silmillään makeita värejä, sitä terveyssisaret eivät sentään pysty kieltämään. 

Parikymmentä vuotta vanhat keittiönkaapinovet olivat vielä vuosi sitten ankean valkoiset. Rungot olivat edelleen kohtalaisessa kunnossa. Ovien vaihtoa budjetti ei olisi kestänyt, vaikka puuovet olisivat kyllä sopineet yli 100-vuotiaan rivitalovanhuksen keittiöön. Niinpä Pepita vain hioi ja maalasi levyovet. Jos työn olisi teettänyt ammattilaisella, väriksi olisi varmaankin valittu se yksi tarkoin mietitty. Kun maalauksen teki itse, kuukausien kuluessa värejä tulikin neljä. Omille paikoilleen asetetut maalatut ovet alkoivat vaatia tietynvärisiä kavereita. Avohyllymuoti huojensi Pepitan urakkaa hiukan, kolme kaapinovea poistettiin kokonaan. Aidon materiaalin kaipuu sai Pepitan hankkimaan kirpputorilta edullisen puisen pesukomuutin ja lipaston keittiötarvikkeiden säilytykseen. Nyt Pepita voi makeilla keittiöllään, joka lienee kauhistus valkoisen maalaisromantiikan ystäville ja tiukkapipoisimmille perinnetalovaalijoille.


Sokerinhimoa voi joskus yrittää hillitä itsepetoksella. Tässä Pepitan lempitarjottimessa on kakkua jos jonkinlaista. Sitä voi ainakin kuvitella herkut oikeiksi, siihen käden ulottuville. Tarjottimessa lukee: "Joka suu herkkusuu, siksi AXO" ja sama ruotsiksi. Axo on Paraisilla toimiva perinteikäs leipomo. Axon tuotteet ovat olleet markkinoilla jo 1940-luvun alusta. Pepita löysi tarjottimen Loimaan rompetorilta viime kesänä.

Lisäksi vielä niksi keittiön kuorrutukseen peltitarjottimista on sekä koristeiksi että käyttöesineiksi, kun ne kiinnittää isolla magneetilla jääkaapin kylkeen. Tarjottimesta tulee näin jättimäinen jääkaappimagneetti, eikä tarvita liimaa, poraa eikä koukkuja. Ehkä tämä ei ole mikään uusi juttu todellisille sisustusintoilijoille, mutta Pepita hykerteli onnellisena oivalluksensa jälkeen.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Kevätkuppeja


Eilen oli kevätpäiväntasaus. Ulkona oli näyttänyt taas muutaman päivän talviselta, lämpöisen kevätpilkahduksen jälkeen. Takapuolitalvi, sanoivat lapset. Mikä hieno ilmaisu! Takatalvi, joka tulee tavallaan puolittain ja on vähän peppumainen juttu, niinhän sen voisi selittää. 

Tänään kevät nostaa taas päätään ja kohta maankaivelut ja polkupyöräharjoitukset voivat jatkua. Kasvatan sinnikkäästi keittiön ikkunan äärellä kukkakokoelmaa. Primavera-sarjan kukat saavat kukkia kaikissa väreissä. Niistä juodaan silloin, kun kahvia on keitetty riittävästi. Kuppi valitaan mielialan mukaan. Tänään otan sinisen, menneen talven lumille!

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Naamion takana


5-vuotias tahtoi olla pingviini. Hän laittoi uimaräpylät jalkaan ja sitoi jalkansa nilkoista niin, että kävely muuttui lyllerrykseksi. Karvapuvun sisään mahtui sohvatyyny. Askartelin pyynnöstä kartongista nokan. Sitten uikuttava, pullea hahmo köpötteli olohuoneesta keittiöön ja takaisin. Naamion takaa kuului terveiset pingviinien maasta: "On hauskempaa olla pingviini kuin ihminen."


Pepita Ruudun kotialbumista löytyi kuva Pepitasta nelivuotiaana pupuna. Muistan miten kotitekoisen pahvinaamarin suuaukko kului porkkanaa järsiessä. 

Naamiot ovat lapsille arjen asioita. Koska vain voi ryhtyä pingviiniksi tai pupuksi ja mennä vaikka lähikauppaan. Aikuinen naamarinaama saisi kaupassa pitkiä katseita, pilkallisia naurahduksia ja pelokkaan kassan palvelua. 


Nyt olen kuitenkin löytänyt tuotteen, jonka avulla aikuisella on lupa näyttäytyä julkisella paikalla eläinnaamiossa muulloin kuin karnevaalijuhlien aikaan. Tilpehöörikauppa Tigerin eläimellinen unimaski saattaa aiheuttaa pientä hilpeyttä kanssamatkustajissa vaikkapa lentokoneissa ja busseissa. Reaktiot eivät kuitenkaan naamioitunutta liikuta. Naamion takana nukutaan. Maskissa ei tietenkään ole silmänreikiä, joten ne suuret seikkailut eletään vain unissa. Ah, niin aikuismaista! 

Opettajan koulutuksen saaneena valitsin kaupan valikoimista tämän pöllömaskin. Luulin, että en näe siinä mitään. Yllättäen näen pöllömaskissa palasen nyky-yhteiskuntamme raadollisuutta. Kaiken aikaa olisi oltava viisaana ja valveilla tietotulvassa,  pää pyörimässä jokaisen älypuhelimen piippauksen suuntaan, ruudun kalpeassa kajossa epätoivoisesti hiireen tarrautuneena. Ihmisen elämä on ihan pöllöä. On hauskempaa olla pingviini kuin ihminen.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Lastenkirjahylly


Aikuistenkirjahyllyn muodonmuutos innosti Pepitaa luomaan silmäyksen myös lastenkirjojen hyllytarpeisiin. Kirpputorilta viidellä eurolla aikoinaan ostettu retronukkekoti ei ollut löytänyt tietään leikkeihin. Samaan aikaan pikkuiset lastenkirjat veivät hyllytilaa kuvakirjahyllyssä, jossa tasojen väli ei ollut säädettävissä. Yhdistämällä harhailevan nukkekodin ja kodittomat kirjat Pepita tuli keksineeksi oivallisen pikkukirjojen hyllyn, joka on vieläpä muotoilultaan leikkisä. Nyt tanakat pahvikirjat odottavat nukkekotihyllyssä vauvavieraita ja oman väelle tarkoitetut pienikokoisimmat iltasatukirjat ovat paremmin käden ulottuvilla.

Tehokkaimmin tämä hylly toimisi ensimmäisen lapsen pahvikirjahyllynä. Parivuotiaaksi varttuneen pahvikirjat menisivät kiertoon tai varastoon ja hylly vapautuisi nukkekotileikkiin. Silloin hankittaisiin kuvakirjoille oma, kookkaampi hyllynsä, joka puolestaan voisi olla vaikkapa barbie-nukketalon muotoinen...

Mutta mistä sitä sitten tietää, mitä sinne lastenkirjahyllyyn kannattaa laittaa? Lastenkirjahylly-blogi tarjoaa oivallista apua hyllymetrien täyttämiseen. Vanhemmille jää kuitenkin vielä se iso kysymys – ajan ja rauhan löytäminen yhteiseen lukuhetkeen.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Kirjahyllyn muuttumisleikki



Kirjahylly oli näyttänyt väsähtäneeltä jo monta vuotta. Se vaati päästä muuttumisleikkiin, ehkä jopa värianalyysiin. Olin joskus lukenut sisustuslehdestä vinkin, että kirjat voi järjestää hyllyyn väreittäin, kai jonkinlaista harmoniaa luomaan. Silloin ajatus tuntui aika epäkäytännölliseltä. Tässä pari päivää sitten päätin kuitenkin kokeilla. Eri sävyjä erotellessani huomasin, että minulla on loistava värimuisti. Muistan, minkä värisiä minulle tärkeitten kirjojen selkämykset ovat. Muuttumisleikin jälkeenkin kirjat löytyvät siis helposti,  vaikka ne eivät välttämättä ole enää teemoittain järjestettyjä. Hyllyn ilme keveni huomattavasti ja se haluaa pysyä uudessa kuosissaan. Jonkin verran tosin tunnen huonoa omaatuntoa kirjojen esineellistämisestä.

Eri tapoja järjestää kirjahylly on monia, kuten todetaan tässä Helsingin Sanomien Nyt-liitteen jutussa (31.12.2013). Jutusta opin myös uuden sanan, shelfien. Se on siis eri asia kuin selfie, itse otettu poseerausomakuva. Shelfie on kuva omasta kirjahyllystä. Käsite sai alkunsa, kun brittilehti Guardian pyysi lukijoiltaan lähettämään kuvia kirjahyllyistään. Mitään syväanalyysiä Pepitasta ei näistä hyllykuvista taida saada. Muuttumisleikissä olleessa kirjahyllyssä on sekä Pepitan että hänen miehensä kirjoja, eikä hylly edes ole kodin ainoa.

Shelfien idea kuulostaa minusta raikkaalta, tavallaan kyse on siis sisäisestä omakuvasta. Ja kirjahyllyjen katseleminen voi aiheuttaa väristyksiä, vaikka kirjojen nimet eivät erottuisikaan. Pepita eksyi surffaillessaan huikeiden näkymien äärelle. Niiden kirjakiihkoilijoiden, joista tuntuu, että perinteisellä kirjalla menee huonosti kannattaa hakea lohtua tältä kirjahyllypornosivustolta. Selvyyden vuoksi, siellä ei näy pyllyjä, vaan kirjahyllyjä. 

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Hyvää naistenpäivää!

Pepita Ruutu sai juuri sopivasti naistenpäivän alla valmiiksi Kotitossun muotokuvan. Pepita itse pisti kotitossut jalkaansa miltei kuusi vuotta sitten ja ryhtyi kotiäidiksi. Puutalokodin viileillä ja kuluneilla lattiolla tohvelien käyttö on ehdoton työhyvinvoinnin edistäjä. 

Tossujen päällä siis, mutta onko Pepita myös tossun alla? Pitkän kotiäitiyden arvostus ei nyky-Suomessa ole kiistaton asia, vaikka kiintymyssuhdeteoriasta paljon puhutaankin. En koe olevani tossun alla, sillä kotiäitiys on ollut oma valintani, joka tosin on tuntunut kukkarossa. Työurani on varmasti kärsinyt kotitossuilusta, siis jos puhutaan jostain muusta kuin kotityöurasta. Nyt kotiäitivaiheen lopulla tossut ovat miltei kasvaneet kiinni jalkoihin, mutta ei se haittaa. Reinokaupan nettisivujen mukaan tohveleita käyttävät nykyään erityisesti taiteilijat ja trenditietoiset nuoret. Mielelläni olisin niistä kumpaa vaan, tai mieluiten molempia. Kotiäiti on todellakin eräänlainen sirkustaiteilija, jonka ehkä isien mielestä olisi hyvä olla myös trenditietoinen, ja työn rasittavuuden vuoksi myös mieluiten nuori. 

Kotityöurasta saattaa siis jäädä tossut jalkaan. Tärkeintä on kuitenkin se, mitä siitä jää käteen.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Värikausivaatteet valittu!


Nyt on Lempin värikausivaatteet ostettuna. Vihdoinkin! Toisaalta värikausivaatteiden pohdinta ja hankkiminen on kivaa, mutta toisaalta myös todella stressaavaa, koska vaihtoehtoja on niiiiin paljon! Pitkällisen pähkäilyn jälkeen päädyin tyylikkääseen punaiseen sadetakkiin ja samanmerkkiseen värikausihattuun, jossa on aika makea rusetti edessä. Sadetakki on erittäin vedenkestävä. Sinisiä housuja harkitsin pitkään, koska sininen ei ole Lempin lempiväri. Pääasia on kuitenkin, että äiti tykkää. Lämmin värikausimekko on uusinta uutta, uskon sen olevan hintansa veroinen. Mekko on sen verran niukkalinjainen, että se ei ehkä mene enää syksyllä, mutta se oli vaan pakko saada.


Tässä vielä Lempi-nukke uusissa tamineissaan. Voi kuinka söpösti hän tiirailee kuvaansa peilistä! Nyt vaan leikkipuistoon näyttäytymään!

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Maalikuun alun kunniaksi


Eteisen lipasto kaipaa maalia pintaansa. Trendikäs turkoosi antaa raikkaan tunnelman, linnut on myös aivan must!

Siinä sisustusblogien vakiovuodatusta. Kuulostinko uskottavalta? Maalikuussa Pepita tekee pientä pintaremonttia eteisen vaatelipastolle. Tässä kuussa Pepita tahtoo olla korea pintaliitäjä. Ainakin lipaston lintujen kaunis pieni elämä on ruusuilla tanssimista. 
 
Kutsuin isääni pienenä lintutieteilijäksi. Sellainen hän on edelleen. Luonnossa hän osaa aina nimetä monenmoiset siivekkäät. Siksi ehkä itsekin tunnistan ainakin yleisimpiä lintuja. Ajattelin, että maalaamalla lintuja lipaston kylkeen voisin siirtää lintuinnostusta myös omille lapsille. Olisi mukavaa neuvoa, että otapa se yöpaita sen sinitiaisen kohdalta ja lämmin villatakki punarinnalta. Puulipastossa olisi tavallaan lintulautaa kaupunkikodin malliin. 

Romanttiset kotkotukset sopivat maalikuun henkeen. Puhtikuussa sitten jotakin hyödyllistä.